Luin muutama päivä sitten Iltalehdestä, että iensairautta
aiheuttava bakteeri voi estää raskaaksi tulemisen. Tutkimus on tehty Helsingin
yliopiston suu- ja leukasairauksien osastolla yhteistyössä Helsingin
yliopistollisen keskussairaalan Naistenklinikan kanssa. Tutkimuksessa löytyi
tietty bakteeri, Porophyromonas gingivalis, joka esiintyi merkittävästi
useammin tutkimukseen osallistuneista heillä, jotka eivät vuoden
seuranta-aikana raskaaksi tulleet.
Milloin itse viimeksi olen käynyt hammaslääkärissä? En
varmaan sen jälkeen kun täytin 18. Siitä on jo seitsemän vuotta. Missä kunnossa
omat hampaani ja suuni terveys mahtaa olla? Pesen kyllä hampaat säännöllisesti
ja syön ruokailun jälkeen ksylitolipastilleja tai purkkaa. Muttei se auta, jos
oksentelee paljon.
Olen siis sairastanut pitkään, useita vuosia, bulimiaa.
Joten hampaideni kiille on varmasti aika kulunut eikä suuni terveys varmasti
ole mitään kympin luokkaa. Sen vuoksi en ole hammaslääkäriin uskaltautunutkaan.
Minua hävettää. Minua hävettää missä kunnossa hampaani saattavat olla. Minua
hävettää sairauteni. En koskaan puhu siitä kenellekään. Olen aina salannut sen.
Ystäviltä, tutuilta, perheeltä.
Miehelleni olen puhunut asiasta. Hänelle olen kertonut.
Mutta luulen ettei hän ihan taida ymmärtää. Ehkä suhtautuu vähättelevästi.
Ihmiset kuvittelevat että se on niin yksinkertaista, et vaan syö niin paljon,
lopetat ajoissa, kuvottava olo ei tule, etkä oksenna. Mutta vuosia
sairastaneena, se ei käy niin vain.
Ei tarvita suuria elämänmuutoksia, stressiä tai surua
aiheuttavia asioita, vastoinkäymisiä, liian suuriksi kasvaneita mielihaluja,
kun tarttuu siihen suklaalevyyn ja pizzapakettiin. Kun mättää kaapeista kaikkea
mahdollista tai hakee kaupasta niin ison kasan karkkia, että myyjä varmaan
luulee minun järjestävän lastenkutsut. Mutta minäpä syön ne itse. Syön ja syön,
vatsaan koskee, olen täynnä, kuvottaa, jatkan. Kunnes kaikki on loppu. Sitten
oksennan. En työnnä sormia kurkkuun. Joskus nuorempana tein niin. Ehkä
kasiluokalla. Mutta nykyään, jo vuosia, olen pystynyt oksentamaan ilman sen
suurempaa yrittämistä. Se vain tulee, enkä voi sille mitään. Janottaa, otan
vettä, ja oksennan lisää. Kunnes mitään ei enää tule. Vain vettä. Silloin
lopetan. Mutta olo on edelleen ruma, lihava, vastenmielinen ja kuvottava.
Tämän kirjoittaminen ja sen lukeminen kuulostaa niin
nöyryyttävältä, nololta, hävettävältä. En ikimaailmassa tahtoisi kertoa siitä
hammaslääkärille, hänen ihmetellessä hampaideni huonoa kuntoa. Vai näkisikö hän
hampaistani, että olen oksentanut paljon? Osaisiko hän arvata?
Mitä jos syy lapsettomuuteeni onkin suussani. Jos minä
kannankin tuota tutkimuksessa löytynyttä bakteeria. Pitäisikö varata aika?
Kerätä rohkeutensa ja niellä ylpeytensä. Mennä hammaslääkäriin, vaikka
joutuisinkin paljastamaan kaiken. Puhumaan kamalasta nolosta sairaudestani.
Jonka vakavuutta ei edes taideta ymmärtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti