maanantai 30. lokakuuta 2017

13.10.2017



Eräs lukija antoi pohdittavaa tekstiin 29.9.2017 jättämällään kommentillaan. Miten alipainoisuus heikentää todennäköisyyksiä tulla raskaaksi. Miten vuosia jatkunut bulimia on luultavasti vaikuttanut hivenaine- ja hormonitasapainoihini. Ja että paras lapsettomuushoito meille olisi hyvä hoitosuhde syömishäiriöitä hoitavaan tahoon.

Hän on varmasti ihan oikeassa. Jotenkin olen vain ajatellut, ettei lapsettomuuden syy voi olla painoni tai sairauteni. Sillä olen poikaani alkaessani odottamaan, ollut saman kokoinen. Painoindeksini on varmaan ollut kutakuinkin sama, ja bulimiaa olen sairastanut jo tuolloin. Mutta nyt aloin miettiä, mitä jos kroppani on kuitenkin tuolloin vielä ollut paremmassa kunnossa? En ole silloin sairastanut vielä bulimiaa pitkään. Bulimia ei ehkä ole tuolloin vielä ehtinyt niin pahoin vaurioittamaan kehoani ja horjuttamaan hiven- ja hormonitasapainoani kuin nyt. Ovatko bulimia ja alipainoisuus syyt lapsettomuuteeni?

Clomit ja terot eivät auttaneet. Vaikuttivat vain epätyypillisellä tavalla. Auttaako inseminaatiohoitokaan? Voiko inseminaatio auttaa, kun kehoni ei ole kunnossa, kun kehoni ei voi hyvin? Olenko syönyt lääkkeitä turhaan ja olemmeko menossa hoitoihin turhaan? Haaskaammeko turhaan rahaa? Voiko mikään auttaa, ennen kuin olen bulimiasta parantunut? Ja voisiko syömishäiriön hoito, painon nousu, olla ratkaisuja lapsettomuuteen. Ehkei mitään lapsettomuushoitoja tarvittaisikaan. Ehkä syömishäiriön hoito on se, jota todella tarvitsen.


Olemmeko yli puolitoista vuotta yrittäneet aivan turhaan, vaikka kehoni on siinä kunnossa, ettei raskaus mitenkään ole mahdollinen? Ajatus tuntuu masentavalta. Voisinko olla jo raskaana, jos vain olisin hakenut apua syömishäiriöön aiemmin? Kaikki on omaa vikaani. Oloni en musertunut.

Ja mitä teemme inseminaatiohoidon suhteen? Aloitammeko sitä?

2 kommenttia:

  1. Ajattele asia niin, että terve äiti on kaikkinensa lapselle paras äiti. Vaikka lapsettomuutesi ei bulimiasta johtuisikaan, on sen kuriin saaminen pelkästään hyväksi tulevaisuutta ajatellen. Jos tuletkin raskaaksi ja jos saatkin lapsen, haluatko altistaa hänet oman sairautesi vaikutuspiirille?

    Tiedän itse kuinka vaikeita nuo sairaudet ovat ja kuinka kova työ pitää tehdä saadakseen ne hallintaan, olen sitä mieltä että syömishäiriöiset ovat verrattavissa alkoholisteihin: siitä ei koskaan oikeasti parane, mutta hallintaan sen voi saada.

    Ja on ihan sinulle itsellesikin parasta saada sairautesi hallintaan ja toimiva hoitosuhde. Bulimia on paitsi kova rasite keholle, on se myös psykologisesti stressaava tila. Ja kaiken liittyessä kaikkeen, kaikki sekä sairaus itse että sen aiheuttamat fyysiset ja psyykkiset asiat voivat estää sinua tulemasta raskaaksi. Et häviä mitään sillä jos hoidat itsesi kuntoon, mutta voit hävitä todella paljon jos et edes yritä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Olet ihan oikeassa ja olenkin nyt viimein rohkaistunut hakemaan apua syömishäiriöön ja odottelen nyt lääkäriaikaani. :)

      Ihanaa kun lukioiden kommentit ovat olleet positiivisia, tukea osoittavia eikä tuomitsevia. :)

      Poista