lauantai 7. lokakuuta 2017

19.9.2017



Kuukautiset alkoivat taas heti seuraavana päivänä, kun viimeisen terolut-tabletin olin ottanut. Ei ollut mitään apua tupla-annoksestakaan siis. Kyllä mä sen tiesin. Nyt kiikastaa jostain muusta. Nämä lääkkeet eivät selvästikään ole ratkaisu.

Nämä olivat nyt viimeiset clomi ja tero -tabletit. Enää en syö niitä. Nyt olen syönyt niitä jo niin pitkään, että olisivat jo auttaneet, jos auttaisivat. Olen syönyt niitä jo niin pitkään, ettei ole hyväksi syödä pidempää. Lisää minulle ei niitä enää määrätä. Aloittaessani clomit, tämä oli juuri se mitä pelkäsin. Pelkäsin etteivät ne minun kohdallani auta. Että syön niitä niin pitkään kuin mahdollista mutteivat ne vain auta. Että mahdollisuuteni käyvät pienemmiksi joka kuukaudelta. Että viimeisen yrityksen epäonnistuttua oloni olisi musertunut. Yksi keino vähemmän. Muttei oloni olekaan masentunut. Tavallaan olen iloinen, että nyt ne loppuivat. Kun eivät auttaneet, olen helpottunut, että tämä vaihe on vihdoin ohi. Enää en syö niitä turhaan, ja nyt voimme siirtyä seuraavaan vaiheeseen, uuteen mahdollisuuteen, inseminaatio-hoitoon. Se tuo minulle uutta toivoa.

Uskallan taas vihdoin haaveilla. Laskeskelen mielessäni, milloin vauva voisi mahdollisesti syntyä. Milloin tarvitsisimme isomman asunnon. Millaiseksi sisustaisin vauvan huoneen. Mietin olisiko hän tyttö vai poika. Minkälaista arki olisi, kun taloon syntyisi pieni vauva. Minkälaiselta raskausaika tuntuisi. Miltä tuntuisi tuntea pienen ihmisen liikkeet sisälläni. Minkälainen isoveli pojastani tulisi. Minkälainen isä miehestäni tulisi. Miltä tuntuisi olla kahden lapsen äiti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti