Kuukautiset
alkoivat taas heti seuraavana päivänä, kun viimeisen terolut-tabletin olin
ottanut. Ei ollut mitään apua tupla-annoksestakaan siis. Kyllä mä sen tiesin.
Nyt kiikastaa jostain muusta. Nämä lääkkeet eivät selvästikään ole ratkaisu.
Nämä olivat
nyt viimeiset clomi ja tero -tabletit. Enää en syö niitä. Nyt olen syönyt niitä
jo niin pitkään, että olisivat jo auttaneet, jos auttaisivat. Olen syönyt niitä
jo niin pitkään, ettei ole hyväksi syödä pidempää. Lisää minulle ei niitä enää
määrätä. Aloittaessani clomit, tämä oli juuri se mitä pelkäsin. Pelkäsin
etteivät ne minun kohdallani auta. Että syön niitä niin pitkään kuin
mahdollista mutteivat ne vain auta. Että mahdollisuuteni käyvät pienemmiksi joka
kuukaudelta. Että viimeisen yrityksen epäonnistuttua oloni olisi musertunut.
Yksi keino vähemmän. Muttei oloni olekaan masentunut. Tavallaan olen iloinen,
että nyt ne loppuivat. Kun eivät auttaneet, olen helpottunut, että tämä vaihe
on vihdoin ohi. Enää en syö niitä turhaan, ja nyt voimme siirtyä seuraavaan
vaiheeseen, uuteen mahdollisuuteen, inseminaatio-hoitoon. Se tuo minulle uutta
toivoa.
Uskallan
taas vihdoin haaveilla. Laskeskelen mielessäni, milloin vauva voisi
mahdollisesti syntyä. Milloin tarvitsisimme isomman asunnon. Millaiseksi
sisustaisin vauvan huoneen. Mietin olisiko hän tyttö vai poika. Minkälaista
arki olisi, kun taloon syntyisi pieni vauva. Minkälaiselta raskausaika
tuntuisi. Miltä tuntuisi tuntea pienen ihmisen liikkeet sisälläni. Minkälainen
isoveli pojastani tulisi. Minkälainen isä miehestäni tulisi. Miltä tuntuisi
olla kahden lapsen äiti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti