28.10.2017

Eihän se minun kuukautiskiertoni palautunutkaan entiselleen, sellaiseksi, millainen oli ennen hormonilääkkeitä. Nyt mentiin ääripäästä ääripähän. Lyhyt kierto muuttuikin pitkäksi kierroksi. Tänään on jo menossa kiertopäivä 40. Raskaana en kuitenkaan ole. Tein tänään uuden testin, joten se on varma. Luin, että kuukautisten poisjäänti voi johtua mm. stressistä, rankasta liikunnasta ja laihtumisesta sekä yli- tai alipainoisuudesta. Stressaan kyllä paljon mutta stressaan aina, kaikkea mahdollista, joten en usko, että stressi nyt vaikuttaisi näin. Enemmän uskon tämän liittyvän painooni. Joo, olen tainnut laihtua vähän ja olen alkanut liikkumaan enemmän. En siis laihdutusmielessä, vaan lihakseni ovat oikeasti niin surkastuneet ja olen aika surkean hentoisen näköinen ja luut paistavat läpi, että ajattelin salitreenin kasvattavan vähän lihaksia. Niin että paino nousisi samalla ja jaksaisinkin paremmin. Muttei se pelkkä salitreeni auta, pitäisi saada energiaakin tarpeeksi, erityisesti proteiini.

Eilen mieheni sanoi minulle ensimmäistä kertaa syömisestäni, oksentamisestani ja kehonkuvastani. On huolissaan terveydestäni ja siitä, mitä tuollainen jatkuva oksentaminen keholleni tekee. Tiedän hänen olevan oikeassa, mutta kyllä sen kuuleminen silti tuntui helvetin pahalta. Kun joku noin läheinen puuttuu itselle hyvin arkaan aiheeseen, tuntuu se kuin hän yrittäisi tahalleen loukata minua. Uskon ettei yrittänyt. On varmasti ihan oikeasti vain huolissaan. Ja tiedän kyllä itsekin, että syömistavoissani on runsaasti parantamista. Pitäisi syödä paljon enemmän, useammin, monipuolisemmin ja vielä pitää se ruoka sisälläkin, ilman oksentamista. Muttei se ole niin helppoa. Jos syön enemmän, oksennan väkisin. En siis tahalteen, vaan ruoka vain tulee ulos, ei pysy sisälläni. En tiedä onko vuosia jatkunut bulimia tehnyt sen, että oksennus tulee helposti. Myöskään se syöminen ei ole niin helppoa. Pelkään lihoamista ja ruokailun jälkeen näytän mielestäni lihavalta, turvonneelta, pallovatsaiselta. Järjellä ajatellen tiedän, ettei se varmasti pidä paikkaansa, mutta kun katson peilistä, se on se mitä näen.

Viime aikoina olen yrittänyt petrata. Jättää leivän syömistä vähemmälle ja syödä sen sijaan ihan tavallista monipuolista kotiruokaa lautasmallin mukaan. Se on onnistunut ihan hyvin, ruoka maistuu, on hyvää, mutta oksennus tulee edelleen ihan yhtä helposti. En tiedä miten saisin ruuan pysymään sisälläni. Pitäisikö syödä pienempiä annoksia, mutta useammin. Vai kiinnittää huomiota, että syön tarpeeksi runsaasti energiaa ja hyviä rasvoja sisältäviä ruokia, kuten pähkinöitä ja avokadoa.

Tiedän, että mieheni kommentillaan tarkoitti vain hyvää, mutta tapa jolla hän sen sanoi, olisi voinut olla toinen. Ei tuollaisesta asiasta sanota riidan aikana, syyttävään sävyyn, kuin haukkuisi minua. Huolen voi ilmaista muulloinkin, keskustelemalla, ei riidan yhteydessä. Se ei ole se mitä kaipaan. Syyttely ja syömishäiriöiseksi haukkuminen. Kaipaisin tuke. Hän saa esittää huolensa mutta tukisi minua myös. Jos vaikka yhdessä päätettäisiin, että ostetaan vain hyviä ravitsevia ruokia. Hyviä rasvoja sisältäviä ruokia. Tehtäisiin ruokaa yhdessä ja istuttaisiin alas syömään, kaikki yhdessä. Syötäisiin myös aamupala, joka nyt molemmilta jää väliin. Ei turhaa napostelua vaan säännöllinen ruokarytmi. Liikuttaisiin yhdessä. Niin että lihakset vahvistuisi ja näläntunne tulisi. Kehuisi minua. Saisi oloni tuntumaan kauniiksi, eikä liian lihavaksi. Auttaisi minua hakemaan apua bulimiaan. Ottaisi kanssani vaikka selvää, mihin ensimmäisenä voisi olla yhteydessä, mistä apua saa. Tulisi sinne vaikka mukaani. Niin, ettei avun hakeminen tuntuisi minusta niin pelottavalta. Tulisi mukaani vaikka johonkin vertaistukiryhmään, kun yksin meneminen tuntuu liian suurelta kynnykseltä. Sitä minä kaipaisin. Apua ja tukea, rinnallani kulkemista. En syyttelyä ja haukkumista.