"Äiti, mulla on klamydia."
Miten voi? Pidin testiä turhana, rutiinitarkastuksena. Mitä
ne nyt klamydiatestiä minulle teettää? Kamalia alavatsakipuja, ylimääräistä
verenvuoto, epäsäännölliset kuukautiset. Minussa on jokin vika, jokin on
pielessä. Tutkikaa sitä, hoitakaa se ja unohdetaan tällaiset turhat
klamydiatestit. Aikaa vain menee hukkaan. Niin ajattelin.
Tulos oli positiivinen. Suljen luurin ja soitan
ensimmäiseksi äidilleni. Joo, ehkä oleellisinta olisi ollut soittaa ensin
miehelleen, mutta minä soitin äidille. Miehelleni kerroin kolmanneksi, heti siskoni jälkeen. Itken puhelimessa. En ole ollut aikoihin
kenenkään muun kuin avopuolisoni kanssa. Olenko saanut sen häneltä? Olenko
saanut sen jo aiemmin joltakin muulta? Milloin minut on viimeksi testattu?
Kuinka kauan se on oikein voinut sisälläni kyteä? Tehdä siellä tuhojaan, ilman
että olen tajunnut mitään. Tukkinut munanjohtimeni. En välttämättä koskaan enää
tule saamaan lapsia. Mitä jos mieheni ei kestä sitä, etten koskaan pysty
antamaan hänelle omaa lasta? Vain minä ja minun poikani. Toisen miehen lapsi.
Ei oikeaa perhettä. Ei ehjää perhettä. Kestänkö minä sen? Olen shokissa.
Talkoovapaa? Miten nyt voi olla talkoovapaa! Koko hiton
terveydenhuollossa on talkoovapaat eikä lääkettä saa mistään. Mikä
terveydenhuolto se sellainen on? Että kaikki vain lomailevat samana päivänä
eikä hoitoa saa mistään. "Soita maanantaina uudelleen." Että
viikonlopun yli pitäisi nyt odottaa. Antaa tuon taudin vellota sisälläni,
tuhota munasarjojani, jos niistä nyt mitään enää on jäljellä. Hemmetin päättäjät. En suostu tähän.
En odota enää hetkeäkään. Jos on pienikin mahdollisuus, että saan vielä lapsen,
käytän sen mahdollisuuden. Nyt.
Soitan yksityiselle. Saan lääkekuurin itselleni ja
miehelleni. Lääkäri ei usko klamydian ehtineen tehdä vielä tuhojaan. Turhaan
huolehdin. Varmasti saan vielä lapsia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti