23.11.2017

Sain diagnoosin F50.9 Määrittämätön syömishäiriö. Diagnoosi on määräaikainen. Minua ei automaattisesti leimata koko iäkseni syömishäiriöiseksi. Vaikka tulenkohan sitä aina olemaan? Vaikka onnistuisin normalisoimaan ruokailutapojani, lopettamaan oksentelun, tuleeko syöminen aina olemaan haaste minulle? Voiko tästä koskaan täysin parantua?

Lääkäri on kirjoittanut minusta seuraavanlaista:

”Hoidon suunnittelu

Hoidon syy (Tulosyy)

syömishäiriö

Esitiedot (anamneesi)

25-vuotias nainen, jolla PCOS. Ei muita perussairauksia. Ei säännöllistä lääkitystä. Potilaalla 1 lapsi, joka 9-vuotias. (Tässä virhe, poikani on kahdeksan.)

Potilas kertoo, että 8 luokalta alkaen ollut syömisen kanssa haasteita. Ei ole aiemmin uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Potilaalla suhde miehensä kanssa n. 2,5 vuotta ja viimeiset 1,5 vuotta lapsitoive. (Nämäkään ajat ei ihan taida pitää paikkaansa.) Mies tietää syömiseen liittyvistä haasteista. Myös siskolleen kertonut. Ei kuitenkaan sen enempää ole asioista keskustellut kenenkään kanssa. Potilas aiemmin kokenut, että itse saa pidettyä kontrollin syömisessä. Vuosien aikana pahempia ja parempia jaksoja. ½ vuotta kuukautiset olleet n. 20-vuotiaana poissa. Saanut PCOS takia Terolut ja Clomifenit ovulaation induktioon. Ei raskautta ja lääkkeiden lopetuksen jälkeen kuukautisia ei ole tullut. Jatkohoito siirtynyt SatKs:aan lapsettomuuden takia.

Hakenut nyt apua, koska enenevästi oksentelua. Keväästä alkaen tilanne pahentunut. Oksentelua 2-5 x /viikko. Aamun ensimmäistä ateriaa lykkää koko ajan myöhemmäksi. Kokee aterian jälkeen voimakasta turvotusta. Ahmimiskohtauksia myös vaihtelevasti. Esim. riita tai paasto voi indusoida. Tuntee tästä häpeää. Tämän jälkeen usein oksentaa. Ei poistu kotoa, kunnes olo alkaa helpottaa. Ahmimiskohtauksia voi tulla muutaman kerran viikossa, mutta sen jälkeen voi olla pidempi tauko ilman ahmimista. Kokee ja näkee itsensä lihavana; vaatteet ei näytä hyvältä päällä. Välillä järjellä ajatellen tietää ajatuksensa vääristyneiksi. Uimista ennen ei esimerkiksi voi syödä, koska kokee vatsan pullottavan.

Aloittanut uimisen ja salilla käymisen. Toivoo, että kunto parantuisi. Kertomansa mukaan ei ole aloittanut liikuntaa laihtumistarkoituksessa. Ei lisää harjoitusmäärää esim. ahmimiskohtauksen jälkeen. Ahmimisen jälkeen seuraa paastoamista.

Potilas itse toivoo, että saisi terveellisemmät ruokatottumukset. Jollain tasolla tietää kehonkuvan vääristyneeksi. Motivaattorina toimii myös poika, jolle haluaisi opettaa tervettä suhtautumista ruokailuun ja omaan kehoon. Lisäksi raskaustoive motivoi parantumaan.

Nykytila (status)

Sydämestä säännöllinen, sivuäänetön rytmi. Keuhkoista symmetriset hengitysäänet. Ei rohinaa, ei vinkunaa. RR 114/73, p. 55. Pituus (kysyttynä) 168 cm. Paino mitattuna 48 kg. BMI 17 (Herranjestas tämä luku kuulosti suurelta. Painoni vaihtelee siis 46-48 kilon välillä ja tuo 48 kuulosti järkyttävältä. Vaikka tiedänhän minä, ettei se ole paljon. Järjellä ajateltuna tiedän sen. Mutten aina kuuntele järkeäni.)

Suunnitelma

Ohjelmoidaan lab + EKG. Tehdään näiden jälkeen lähete psyk esh pitkittyneen syömishäiriöoireilun takia terapia ajatuksella.

Diagnoosi

F50.9

Syömishäiriö

Ensijaisuus: Sivudg/tmp

Pysyvyys: Määräaikainen”

29.6.2017

Luin tänään artikkelin AVA:n Lifestyle –nettisivuilta PCOS:stä. Arvioiden mukaan jopa joka viides suomalainen nainen kärsii PCOS:stä. Joka viides! Sehän on kauhea määrä. En ole tajunnut että PCOS on niin yleinen. Luulin olevani itse näiden harvojen epäonnekkaiden joukossa, joka tästä kärsii. Harva kuitenkaan tietää itsekkään sairastavansa monirakkulaoireyhtymää, PCOS on alidiagnosoitu.

PCOS:stä puhuttaessa usein nousee esiin liikakarvoitus ja ylipaino, mutta minulla ei ole näistä kumpaakaan. Siksi ensi kertaa tätä yksityisellä lääkärillä epäillessä, ei hän diagnoosia varmaksi antanut, sanoi vain että voi olla. En kuitenkaan ulkoisesti ollut tyypillinen PCOS:sää sairastava, joten hän itsekin epäili, voiko minulla sitä olla.

PCOS:sää diagnosoidessa kiinnitetään huomiota erityisesti kolmeen asiaan: miessukupuolihormonin liikatuotanto, kuukautiskierron häiriöt ja munasarjan monirakkulaisuuteen. Mikäli kaikki kolme näistä täyttyvät, on kyse PCOS:n vaikeimmasta muodosta. Usein näistä täyttyy kuitenkin vain kaksi. Minun tapauksessani kuukautiskierron häiriöt ja munasarjojen monirakkulaisuus. Testosteronitasoni on normaali ja siksi en esimerkiksi juuri liikakarvoituksesta kärsi. Se siis, etten ulkoisesti näytä tyypillisenä pidetyltä PCOS-naiselta, ei tarkoita etteikö minulla sitä olisi.

Tutkimusten mukaan PCOS-naisilla on yhtä usein vähintään yksi lapsi kuin muillakin. Mitäs kun minulla on jo yksi? Voinko saada toista? Voinko mieheni kanssa koskaan saada yhteistä lasta? Lapsettomuushoidot ovat kuulemma tehokkaita. Miksi ne eivät sitten tehoa minuun? En tahdo jäädä niiden naisten joukkoon, joilla nämä clomit ja terot eivät tuota tulosta. En tahdo jäädä yhden lapsen äidiksi. Tahdon toisen lapsen. Tahdon lapsen miehen kanssa, jonka kanssa vietän loppu elämäni.

Kuinka suureksi voikaan vauvakuume kasvaa.

6.2.2017

On syntymäpäiväni. Ensimmäinen käyntini naistentautien polilla. Istun odotushuoneessa hermostuneena. Jännittää. Pelkään jotain kamalaa löytyvän. Tekstaan miehelleni. Hän saa jännitykseni lieventymään edes hieman. Hoitaja kutsuu minua. Hän kävelee huoneeseen niin nopeasti etten tahdo pysyä perässä. Yritän hymyillä.

Lääkäri ei kysele mitään mihin en olisi jo kertaalleen vastannut. Hän tekee perus sisätutkimuksen ja sitten ultrataan. Sisääni viedään tuo väkisinkin dildoa muistuttava kapistus. Rakkuloita näkyy, niin kuin yksityisellä jo puolisen vuotta sitten kerrottiinkin. Nyt se on varmistettu, "sain" diagnoosin PCOS, monirakkulaoireyhtymä.

Kamala kipu. Näin kauheita kipuja olen tuntenut vain synnyttäessäni. Aivan kuin supistuksia olisi. Sisääni ruiskutetaan jotain, joka saa minut melkein itkemään. Olisipa mieheni nyt tässä. Voisin pitää häntä kädestä, puristaa aina lujempaa mitä enemmän sattuu. En muista mitä se oli. Keittosuolaliuosta? Ehkäpä. Sitten katetri viedään sisääni. Tarkoituksena siis varmistaa että munanjohtimeni ovat auki. Että munasolut todella pääsevät liikkeelle. Ettei klamydia ole arpeuttanut munanjohtimiani umpeen. Tätä kutsutaan hydrosalpingografiaksi. Hyviä uutisia, munanjohtimeni ovat avoinna!

Kaikki vaikuttaa normaalilta. Munasolut pääsevät kulkeutumaan kohtuun, ei näy mitään poikkeavaa, limakalvot hyvät. Ainut on tuo PCOS, jonka vuoksi en välttämättä ovuloi. Clomifenin avulla saadaan ovulaatio aikaiseksi. Silloin monikkoraskauden riski kasvaa ja sivuoireita voi esiintyä monenlaisia. Olen valmis kestämään vaikka kaikki oireet, jos vain siten saisimme lapsen. Tahdon clomit, tahdon aloittaa ne heti.

Lääkäri määrää minulle clomifenit. Niitä syödään nyt kierron 3.-7.päivinä. Kierron 10.-13.päiväksi varataan vielä aika naistentautien polille. Varmistetaan ultraäänellä että munasolu todella on lähtenyt kehittymään ja annostus on riittävä.

Saan vielä lähetteen verikokeelle. Minulta otetaan testosteroniarvo, glukoosi, follikkelia stimuloiva hormoni sekä hepatiitti C ja B.

Jospa nyt tärppäisi. Jos nyt näiden clomien avulla ovuloisin, mieheni täydellisillä siittiöillä hedelmöittyisin ja hedelmöittynyt munasolu kiinnittyisi hyviltä näyttäville kohdun seinämilleni. Voi, kunpa.