13.11.2017

Olen tänään koko päivän miettinyt, perunko huomisen lääkäriaikani. Jännittää niin paljon mennä sinne. Olen alkanut katumaan, että varasin ajan. Miksi soitin lääkäriin? Joudun puhumaan tuntemattomalle ihmiselle syömisestäni, oksentamisestani. Hävettää. Lääkärissä aina kysytään; ”No mitäs, mikä vaiva”. Mitä siihenkin vastaan. No minä oksennan. En syö, olen syömättä, ahmin ja oksennan. Nykyään lähes joka päivä. Niinä päivinä, kun en oksenna, syön hyvin vähän. Paastoan. yritän lykätä syömistä mahdollisimman pitkään. Aina kun syön, vähänkin, oloni on sen jälkeen lihava. Vatsani turpoaa, näytän valtavalta. Sen jälkeen olo on täysi, lihava ja ruma. Ei huvita tehdä enää mitään, lähteä mihinkään. Niinkö minä sanon? Mutta miten saan sen sanottua. Miten saan aloitettua. Suuni auki. Kun nolottaa niin paljon. Pelkään tuomitsemista. Pelkään, ettei hän ota minua tosissaan. Pelkään hänen vähättelevän ongelmaani ja lähettävän minut kotiin ihan yhtä tietämättömänä mitä tehdä, kuin sinne mennessäkin olen.

Tiedän, että tämä on omaksi parhaakseni. En pysty paranemaan yksin. En osaa kontrolloida syömistäni, en hillitä oksentamista. Olen yrittänyt niin pitkään, mutta epäonnistun aina. En tiedä enää mitä tehdä. Keinoni ovat loppu ja voimani ovat loppu. Olen niin kyllästynyt oksentamaan, kyllästynyt ahmimaan ja kyllästynyt siihen kamalaan oloon ja kipuun, jota tunnen, kun vatsani on niin täynnä, että tuntuu kuin vatsalaukkuni poksahtaisi hetkenä minä hyvänsä. Pelkään sitä tunnetta, kun oksennan niin, että oksennus tuntuu jäävän jumiin. Tuntuu kuin tukehtuisin. Pelkään vielä tukehtuvani omaan oksennukseeni.

En halua antaa pojalleni tällaista syömismallia. En halua hänen joutuvan seuraavan tätä vierestä. Haluan, että hänelle kehittyy normaalit ruokailutottumukset ja terve kehonkuva, hyvä minäkuva. Ei tällainen kiero, vääristynyt kuin minulla.

Toisinaan olen niin nälkäinen, että olen aivan helvetin äreä. Olen aina nälkäisenä kiukkuinen, suutun ja ärryn helposti. Enkä tahdo purkaa sitä kiukkua muihin, etenkään poikaani. Toisinaan verensokerini laskee niin alhaiseksi, että heikottaa, en jaksa tehdä mitään. Tuntuu kuin pyörtyisin. Voin istua ystävän kanssa kahvilla ja tuntea miten päässäni alkaa heittämään. Silmäni varmaan pyörivät ympäriinsä. En halua tuota heikotusta, voimatonta oloa. Haluan voida hyvin, jotta jaksaisin tehdä asioita poikani kanssa, ystävieni ja mieheni kanssa. Haluan olla terve ja hyvinvoiva, tehdä normaaleja asioita. Ahmiessani taas vain oksennan ja oksennan, olen täynnä, sattuu ja olo on kamala, ruma, lihava. Silloin en ainakaan jaksa tai halua lähteä mihinkään. Silloin en voi tehdä normaaleja tavallisia asioita läheisteni kanssa. Ja se harmittaa. Ärsyttää. Se on varmasti suurin syy, miksi hain apua. Poikani takia. Haluan jaksaa olla ja touhuta hänen kanssaan. Harrastaa ja liikkua. Näyttää hyvää mallia. Kasvattaa hänestä vahvan, liikunnallisen, hyvät elämäntavat ja terveen minäkuvan ja itsetunnon omaavan pojan, miehen.

Mietin koko päivän ajan perumista. En perunut. Poikani takia.

16.10.2017

Kuukautiskiertoni alkaa ilmeisesti palautua normaaliksi. Tai siis sen kaltaiseksi, kun se ennen clomejen ja terojen aloittamista oli. Tänään on nimittäin kiertopäivä 28, eivätkä kuukautiseni ole vielä alkaneet. Ennen hormonilääkkeitä kiertoni oli pitkä. Juuri jotain 28-35 päivää. Clomifen sai kiertoni lyhenemään, mutta nyt ilman lääkkeitä, kiertoni on ilmeisesti palautumassa minulle tyypilliseksi.

Varauduin jo siihen, että kuukautiseni alkaisivat viikonlopun aikana, ja kävin tilaamassa apteekkiin hormonipistoskynän. Menkkoja ei kuitenkaan vielä kuulu, enkä vielä pistoskynääkään ole käynyt noutamassa.

Heti kun kuukautiseni eivät ala yhtä pian, toiveeni heräävät. Voisinko sittenkin olla raskaana? Vaikka kyllähän minä sen tiedän, etten voi. Miten yhtäkkiä voisin? Nyt en ainakaan aio kiirehtiä raskaustestin kanssa niin kuin aina aiemmin. Nyt aion odotella ihan rauhassa, niin kyllä ne kuukautiset sieltä varmaan alkavat, viimeistään kiertopäivän 35 jälkeen. Jollei, niin sitten testailen.

Vaikka kuukautiseni eivät alkaisi vielä tuolloinkaan, niin kyllä silti mietin, voisiko niiden myöhästyminen johtua jostain muusta. Esimerkiksi alipainostani tai kuumeesta. Olen siis tällä hetkellä flunssassa ja kuumetta on. Voiko kuumeilu siirtää kuukautisia myöhemmäksi?

Salaa toivon, että kuukautiset pysyvät poissa ja olisinkin raskaana. Ettei mitään hoitoja enää tarvittaisikaan. Että viimein saisimme kovasti toivomamme vauvan.

10.10.2017

Aine on käytettävä 28 päivän kuluessa ensimmäisestä pistoksesta. Niin luen ohjekirjasesta. Hormonipistos siis, jota ensikierrolla vatsanahkaani tulen pistämään. Eli, vaikka nestettä kynässä vielä jäljellä olisi, ostan joka kuukausi uuden yli satasen maksavan kynän? Tämäpä kiva.

Paljonkohan tähän mennessä on rahaa vauvan yrittämiseen kulunut? Kaikki clomifenit, joita olen syönyt. Kaikki terolutit, joita olen syönyt. Kaikki raskausajan monivitamiinit, joita suositellaan syöväksi jo raskautta yrittäessä. Kaikki lääkäri kulut. Kaikki ovulaatio- ja raskaustestit, joita olen tehnyt. Matkakustannukset toisille paikkakunnille hoitoihin mentäessä. Ja nyt nämä hormonipistokset, uudet lääkärikäynnit, inseminaatiohoidon kulut. Ja jollei raskautta tällä keinolla saada alkamaan, niin seuraavan hoidon, koeputkihedelmöityksen kulut. Joka lääkärin kertoman mukaan on huomattavasti kalliimpaa inseminaatiohoitoon verrattuna. Kuinka paljon rahaa vielä tuleekaan menemään. En uskalla edes ajatella.

Totta kai olen tämän rahan valmis lapsen saantiin laittamaan, mutta mitä jos en tulekaan raskaaksi? Mitä jollen kaikista hoidoista ja käytetystä rahasta huolimatta koskaan saakaan lasta? Silloin olisin nämä rahat mieluummin käyttänyt toisin, johonkin muuhun. Esimerkiksi siihen lapseen, joka minulla jo on. Ihanaan poikaani.