2.12.2017

Sen jälkeen, kun mieheni huomautti syömisestäni ja oksentelustani, että sen vuoksi meillä ei ole läheisyyttä enää niin paljon, ei seksiä. Sen jälkeen olen alkanut häpeämään ahmimiskohtauksiani hänen seurassaan. En haluaisi hänen näkevän. En halua hänen katsovan ja tuomitsevan. Haluaisin vain olla yksin rauhassa. Istua yksin telkkarin edessä ja ahmia niin paljon kuin lystään. Ja sen jälkeen oksentaa rauhassa. Tiedän, ettei se ole kaunista katseltavaa. Tiedän sen olevan ällöttävää. Siksi en haluakkaan hänen näkevän.

Ennen en hävennyt. En hänen seurassaan. Mutta nuo sanat osui ja uppoi. Tai ei ehkä ne sanat, vaan se äänensävy. Se miten kuulin hänen äänestään miten epänormaali ja ällöttävä olen. Epäonnistunut. Nyt tuntuu, että aina ahmiessani, hän katsoo minua inhoten. Että taas se alkaa, hyi mikä porsas. Siksi ahmin nykyään makuuhuoneessa. Loikoilen sängyssä, luen kirjaa ja vedän suklaata ja pullaa, jonka jälkeen lukkiudun vessaan oksentamaan.

Toisinaan mieheni lähtee lenkille. Silloin olen onnellinen. Saan rauhassa syödä mitä haluan ja oksentaa niin pitkään kuin siltä tuntuu. Toisaalta se saa oloni vain epäonnistuneemmaksi, häpeämään enemmän. Että hän nyt reippaana lähtee lenkille ja syö huomattavasti terveellisemmin kuin minä, kun minä puolestani jään tänne sohvan tai sängyn pohjalle ahmimaan kilokaupalla niin että vatsaan sattuu.  Tunnen itseni entistä lihavammaksi, rumemmaksi ja epäurheilullisemmaksi. Että jos mieheni minut jättäisi, en kenellekään kelpaisi.

Lähteekö hän lenkille juuri siksi, ettei joutuisi katselemaan ahmimistani, kuulemaan oksentamistani? Onko hän alkanut pitämään itsestään paremmin huolta jonkun muun vuoksi. Että voisi vaihtaa minut johonkuhun toiseen, joka myös pitää huolta itsestään, toisin kuin minä.

Joka kerta lupaan, etten enää ahmi. Aloitan terveellisen elämän, syön terveellisesti, en oksenna ja liikun. Joka kerta rikon itselleni antamani lupauksen.

30.11.2017

Käytävät ovat tyhjinä. Vain kaksi keski-ikäistä miestä kävelee edelläni toimiston luukulle. Kuunnellessani heitä, luulen heidän olevan työn puolesta jonkun asiakkaan asialla. Alkaa hävettää. Kävelen sisään mielenterveys polille, kävelen pitkin mielenterveys polin käytäviä pitkin. Eihän tänne tule kuin hullut. Masentuneet. Ahdistuneet. Sekopäiset. Mitä nuokin miehet ajattelevat. Katsovatko minua arvioiden, olenko hullu vai masentunut. Toimiston nainen puhuu kuiskien, aivan kuin hänkin häpeäisi puolestani.

Odottaessani en näe kuin ohi kulkevia hoitajia ja lääkäreitä. En yhtään asiakasta. Lattialla olevasta oksennuksesta päätellen muitakin asiakkaita on kuitenkin ollut. Hoitaja kävelee luokseni kutsuen minua nimelläni kysyvästi. Nyökkään ja hän ohjaa minut ryhmätilaan täyttämään kyselylomakkeita. Yhdessä lomakkeessa selvitetään masentuneisuutta, itsetuhoisia aikeita, toisessa ahdistuneisuutta, sitten alkoholin ja muiden päihteiden käyttö ja viimeisessä lomakkeessa yleisiä kysymyksiä terveydestä. Masennustesti? Ahdistuneisuustesti? Hullunako he minua pitävät? Miksi tulin? Tahdon pois. Mitä jos vain lähtisin? Kävelisin ulos noista lasisista ovista. Kuka minua tänne kaipaisi. Vapaaehtoisesti tulin, joten vapaaehtoisesti voin myös lähteä. Jännitän niin että hiki virtaa, selkäni tuntuu kostealta. Haisenkohan?

Lääkäri on mies. Tahdoin naisen! Tahdoin puhua naisen kanssa! Tästä tulee kamalaa. Vieläkö kehtaisin kääntyä ja kävellä pois?

Lääkäri kyselee kaikkea maan ja taivaan väliltä. Harrastuksia, läheisiä ystäviä, ketä kuuluu perheeseeni, onko kavereita, millainen kouluaikani oli, onko stressiä, murheita, mitä syön, painan, kauanko syöminen on ollut vaikeaa, milloin pahentunut, miten mieheni suhtautuu, miten poikani koulu menee, onko hänellä harrastuksia, miten vanhemmillani menee, entä siskoillani, syömmekö poikani ja mieheni kanssa yhdessä, miten poikani suhtautuu uuteen mieheeni, kenelle olen puhunut syömishäiriöstäni, miksi hain apua nyt. Kysymyksiä tulee ja tulee ja niin aiheen vierestäkin, etten tiedä mitä hän ajaa niillä takaa. Aluksi puhuminen tuntuu vaikealta. Tilanne tuntuu lähinnä kuulustelulta. Juuri tämän vuoksi en halunnut miestä. En näe hänessä häivähdystäkään sympatiaa. En tiedä luuleeko hän minun valehtelevan. Meneekö hänestä minulla muissa elämän osa-alueilla liian hyvin? Uskooko hän minua? En näe hänen ilmeestään mitään. En osaa lukea häntä lainkaan. Silmäkään ei räpsähdä.

Koko lääkärikäynnin ajan, minut sinne saattanut hoitaja istuu hiljaa huoneessa. Miksi hän on täällä? Miksei hän sano mitään? Ei kirjoita mitään ylös. EI tee mitään, istuu vain. Vilkuilen toisinaan häntä. Kuin hakien sympatiaa edes häneltä.

Muutaman viikon sisällä psykoterapeutti on minuun yhteydessä. Aloitetaan terapiajakso. Terapiajaksolla sitten mietitään, kuinka usein näemme, kuinka kauan käyn siellä ja tarvitsenko mahdollisesti muuta apua. Fysioterapialla ollaan kuulemma saatu hyviä tuloksia kehonkuvan muuttamisessa. Sitäkin on siis mahdollisesti luvassa. Minusta se kuulostaa oudolta. Miten johonkin asentoon vääntäytyminen tai jonkun liikkeen teko voi muuttaa ajatuksiani pään sisälläni? No, kai he tietävät mitä tekevät.

Olen onnellinen, etten lähtenyt. Onnellinen, että jäin.

23.11.2017

Sain diagnoosin F50.9 Määrittämätön syömishäiriö. Diagnoosi on määräaikainen. Minua ei automaattisesti leimata koko iäkseni syömishäiriöiseksi. Vaikka tulenkohan sitä aina olemaan? Vaikka onnistuisin normalisoimaan ruokailutapojani, lopettamaan oksentelun, tuleeko syöminen aina olemaan haaste minulle? Voiko tästä koskaan täysin parantua?

Lääkäri on kirjoittanut minusta seuraavanlaista:

”Hoidon suunnittelu

Hoidon syy (Tulosyy)

syömishäiriö

Esitiedot (anamneesi)

25-vuotias nainen, jolla PCOS. Ei muita perussairauksia. Ei säännöllistä lääkitystä. Potilaalla 1 lapsi, joka 9-vuotias. (Tässä virhe, poikani on kahdeksan.)

Potilas kertoo, että 8 luokalta alkaen ollut syömisen kanssa haasteita. Ei ole aiemmin uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Potilaalla suhde miehensä kanssa n. 2,5 vuotta ja viimeiset 1,5 vuotta lapsitoive. (Nämäkään ajat ei ihan taida pitää paikkaansa.) Mies tietää syömiseen liittyvistä haasteista. Myös siskolleen kertonut. Ei kuitenkaan sen enempää ole asioista keskustellut kenenkään kanssa. Potilas aiemmin kokenut, että itse saa pidettyä kontrollin syömisessä. Vuosien aikana pahempia ja parempia jaksoja. ½ vuotta kuukautiset olleet n. 20-vuotiaana poissa. Saanut PCOS takia Terolut ja Clomifenit ovulaation induktioon. Ei raskautta ja lääkkeiden lopetuksen jälkeen kuukautisia ei ole tullut. Jatkohoito siirtynyt SatKs:aan lapsettomuuden takia.

Hakenut nyt apua, koska enenevästi oksentelua. Keväästä alkaen tilanne pahentunut. Oksentelua 2-5 x /viikko. Aamun ensimmäistä ateriaa lykkää koko ajan myöhemmäksi. Kokee aterian jälkeen voimakasta turvotusta. Ahmimiskohtauksia myös vaihtelevasti. Esim. riita tai paasto voi indusoida. Tuntee tästä häpeää. Tämän jälkeen usein oksentaa. Ei poistu kotoa, kunnes olo alkaa helpottaa. Ahmimiskohtauksia voi tulla muutaman kerran viikossa, mutta sen jälkeen voi olla pidempi tauko ilman ahmimista. Kokee ja näkee itsensä lihavana; vaatteet ei näytä hyvältä päällä. Välillä järjellä ajatellen tietää ajatuksensa vääristyneiksi. Uimista ennen ei esimerkiksi voi syödä, koska kokee vatsan pullottavan.

Aloittanut uimisen ja salilla käymisen. Toivoo, että kunto parantuisi. Kertomansa mukaan ei ole aloittanut liikuntaa laihtumistarkoituksessa. Ei lisää harjoitusmäärää esim. ahmimiskohtauksen jälkeen. Ahmimisen jälkeen seuraa paastoamista.

Potilas itse toivoo, että saisi terveellisemmät ruokatottumukset. Jollain tasolla tietää kehonkuvan vääristyneeksi. Motivaattorina toimii myös poika, jolle haluaisi opettaa tervettä suhtautumista ruokailuun ja omaan kehoon. Lisäksi raskaustoive motivoi parantumaan.

Nykytila (status)

Sydämestä säännöllinen, sivuäänetön rytmi. Keuhkoista symmetriset hengitysäänet. Ei rohinaa, ei vinkunaa. RR 114/73, p. 55. Pituus (kysyttynä) 168 cm. Paino mitattuna 48 kg. BMI 17 (Herranjestas tämä luku kuulosti suurelta. Painoni vaihtelee siis 46-48 kilon välillä ja tuo 48 kuulosti järkyttävältä. Vaikka tiedänhän minä, ettei se ole paljon. Järjellä ajateltuna tiedän sen. Mutten aina kuuntele järkeäni.)

Suunnitelma

Ohjelmoidaan lab + EKG. Tehdään näiden jälkeen lähete psyk esh pitkittyneen syömishäiriöoireilun takia terapia ajatuksella.

Diagnoosi

F50.9

Syömishäiriö

Ensijaisuus: Sivudg/tmp

Pysyvyys: Määräaikainen”