Näytetään tekstit, joissa on tunniste haittavaikutukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haittavaikutukset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

13.9.2017



Vihaan näiden terolutejen syöntiä. Ne tuntuvat saavan aina kauhean turvotuksen aikaiseksi. Kuukautisten lähestyessä turvotusta on muutenkin, mutta terolutit tuntuvat vielä kaksinkertaistavan sen. Varsinkin nyt kun niitä syödään tupla-annos.

Tietysti juuri nyt! Nyt kun viikonloppuna olen pitkästä aikaa menossa ulos. Pari kaveria tulee meille ja välimatkan vuoksi jäävät yöksi. Miehen kaveri ilmeisesti tulossa myös meille aloittelemaan ja sitten porukalla baariin.

Käymme niin harvoin missään ulkona. En edes muista milloin viimeksi. Ja jos, hope so kun, inseminaatio auttaa, niin sitten ei enää vuoteen pariin ulkona käydäkään. Nyt on kiva käydä siis vielä kerran pitämässä hauskaa kaveriporukalla. Mutta tahtoisin tuntea oloni kauniiksi. En turvonneeksi lihavaksi norsuksi. Sellaisen olon kanssa ei ole kiva heilua tanssilattialla.

Mieheni ei ymmärrä. Hänestä en näytä yhtään turvonneelta. Hän ei huomaa mitään eroa ja hänestä minä liioittelen. Voi olla. Ehkä vähän liioittelenkin. Ehkä muut eivät mitään eroa huomaakaan. Eivät pidä minua lihavana. Mutta kyse onkin siitä, miltä minusta tuntuu. Ihan sama mitä muut näkevät, mutta jos tunnen oloni lihavaksi, niin kyllä se latistaa tunnelmaa. Kun haluaisin vain nauttia, pitää hauskaa, tanssia ilman että ajatukset pyörivät ilmapallovatsassani.

Tämä viikko taidetaan saunoa ahkerasti elätellen toiveita turvotuksen vähentymisestä.

perjantai 22. syyskuuta 2017

5.9.2017



Niinhän se loppui pahoinvointi ja vatsakipu samaa aikaa clomikuurin kanssa. Taas ehdin jo toivoa raskautta. Pienikin merkki raskaudesta niin toiveeni heräävät. Mitä jos kuitenkin olisin raskaana?

Kuinka tyhmä voi ihminen olla. Tulkita typeriä oireita muka merkiksi raskaudesta. Kerta toisensa jälkeen toivoa ja tulla pettymään. Enkö ole jo huomannut, etten minä raskaudu näin. En luonnollisesti enkä näillä lääkkeillä.

Missä vaiheessa ihminen lopettaa turhat toiveet?

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

2.9.2017



Istun vessassa vatsaani pidellen. Toivon vatsakipuni olevan vain ummetusta. Oksennan. Okei, ei ummetuksen takia oksenneta. Makaan sohvalla kippurassa. Ai saatana. Makuuasentokaan ei paranna oloani. Lähden käymään ulkona. Oksennan pihalla, en voi sille mitään. Kahvit vain tulevat ulos. Vatsaani koskee niin paljon, etten muista milloin tällaista kipua olisi ollut.

Voiko tämä kipu ja pahoinvointi johtua clomifenista? Vatsan ja lantionseudun vaivat ja pahoinvointi kuuluvat nimittäin haittavaikutuksiin. On minulla ennenkin ollut kipuja ja pahoinvointia clomeista johtuen, muttei tällaista. Mutta tällä kierrolla olenkin syönyt clomeja tupla-annoksen. Johtuuko se siitä? Oliko omin päin annoksen tuplaaminen sittenkään viisasta? Mitä jos olen itse aiheuttanut jotain ongelmia sisälläni.

Salaa toivon, ettei kipu ja pahoinvointi johdu clomeista. Toivon oksentamisen johtuvan raskaudesta. Pahoinvointini sijoittuu aina aamuun. Voisinko olla raskaana? Vaikka minulla olikin kuukautiset, niin onhan sitä nyt toisiakin joilla raskaudesta huolimatta kuukautiset tulevat. Olisinko minä yksi näistä? Pitäisikö tehdä raskaustesti? Ihan vain varmuuden vuoksi.

Haluan tietää, jos olen raskaana. Että osaisin lopettaa lääkkeet ja kiinnittää muutenkin huomiota elintapoihini, jotta vauvasta kasvaisi mahdollisimmat terve. Mutta pelkään testin teko. Pelkään todennäköistä pettymystä.